• Sanni Purhonen

My Worklife Utopia / Minun työelämäutopiani

Author: Sanni Purhonen, Kynnys ry

English translation: Laura Purhonen, Condus ry


In this blog post, Sanni Purhonen shares her expertise on equity in the working field regarding the critical topic of ableism, i.e. discrimination against people with disabilities. The blog is originally composed in Finnish and translated to English.


Scroll down to see the original text in Finnish below! Alkuperäinen suomenkielinen teksti alla!

 

My Worklife Utopia


According to different calculations, there are only 20% of working age disabled persons at worklife. There are many reasons to that. Often this is more a result of attitudes and silently approved discrimination towards disabled people than that disabled would not educate themselves, would not be good employees or wouldn’t want to work.

Often there are already obstacles to overcome at primary school level, let alone later in higher education. Example of this is the University of Helsinki’s new student information system mess. SISU system’s accessibility problems have lead e.g. to visually impaired students to not be able to study and some of them are even in danger to be left behind or drop out of their studies.

These deficiencies are not caused by lack of information about accessibility requirements. Those were available and sent to universities early on. I argue that this is because disabled students are thought last in these situations, if thought at all. Disabled are not seen as potential students, not to mention as potential employees in the work field. Disabled persons place is to stay quiet and be passive object of help. Their place is at retirement, day time activity center or at most at work with minimum incentive pay. Sometimes it feels like there has not been happening any changes since disabled people’s human rights association Kynnys ry was founded in the 70’s as a student organisation.

However, change is possible. I and many other disabled persons are involved in every sector of society and worklife, deciding ourselves and keeping our matters in conversations. We are not going anywhere.

My worklife utopia is where disabled teachers or other professionals are seen, above all, through their expertise. Going to a job interview or to work they do not have to think primarily about workplce accessibility, equipment accessibility or their colleagues’ attitudes. To follow equality and human rights related laws is self-evident, so things work out as they are supposed to.

There would not have to be any specific discussions about “how to meet disabled co-worker" at schools or workplace’s coffee rooms. Although, everyone wants to meet them, because they are the persons whose classes every student enjoy. However, for that last sentence every teacher has to work for themself.

Otherwise, the best thing in my workfield utopia is that it is not at all impossible to come true. The Utopia of a workplce to which every disabled employee is welcome, will be a rule rather than an exception in the future.

 

Minun työelämäutopiani


Erilaisten laskentatapojen mukaan, Suomessa vain noin 20 % työikäisistä vammaisista henkilöistä on työelämässä. Tähän on monia syitä. Usein ne kuitenkin tiivistyvät enemmän työelämän asenteisiin ja hiljaisesti hyväksyttyyn syrjintään kuin siihen, etteivätkö vammaiset henkilöt kouluttautuisi, olisi hyviä työntekijöitä tai halukkaita tekemään töitä.

Monesti kapuloita rattaisiin laitetaan jo koulussa ja myöhemmissä opiskeluvaiheissa. Tästä kertoo esimerkiksi Helsingin yliopiston tuore tietojärjestelmäkohu. Sisu-järjestelmän saavutettavuuspuutteet ovat johtaneet siihen, että esimerkiksi monet näkövammaiset opiskelijat eivät kykene lainkaan opiskelemaan yliopistossa ja osalta koulu uhkaa jäädä jopa kokonaan kesken.

Tällaiset puutteet eivät johdu siitä, etteikö tietoja saavutettavuusvaatimuksista olisi toimitettu kouluille ajoissa. Väitän niiden johtuvan pikemminkin siitä, että vammaisia opiskelijoita ajatellaan näissä keskusteluissa yleensä viimeiseksi, jos ollenkaan. Vammaisia ei nähdä potentiaalisina opiskelijoina, saati potentiaalisesti mukana työelämässä. Vammaisen henkilön oletusarvoinen asema on pysytellä hiljaa ja passiivisena avun kohteena. Hänen paikkansa on eläkkeellä, päivätoiminnassa tai korkeintaan töissä, joista korvauksena on minimaalinen työosuusraha. Välillä tuntuu, ettei paljonkaan ole asenteiden tasolla muuttunut siitä, kun vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry perustettiin 70-luvulla opiskelijajärjestönä.

Muutos on kuitenkin mahdollinen. Minä ja monet muut vammaiset henkilöt olemme mukana kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla ja työelämässä, päättämässä itse ja pitämässä ääntä omista asioistamme. Emme ole lähdössä täältä mihinkään.

Minun työelämäutopiani on sellainen, jossa vammainen opettaja tai minkä muun tahansa alan ammattilainen nähdään ennen kaikkea osaamisensa kautta. Työhaastatteluun tai töihin mennessään hänen ei tarvitse pohtia ensisijaisesti työpaikan esteettömyyttä, laitteiden saavutettavuutta tai kollegoidensa asenteita. Yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuksiin liittyvän lainsäädännön noudattaminen on kaikille itsestään selvää, joten asiat järjestyvät kuten niiden kuuluu.

Koulussa tai taukotiloissa ei tarvitse järjestää erikseen keskustelutilaisuuksia siitä, miten vammainen opettaja tai kollega pitäisi ”kohdata”. Kaikki haluavat toki tavata hänet, koska hän on se hyvä tyyppi, jonka tunneilla viihdytään. Tuon viimeksi mainitun haaveen toteutumiseksi on tietysti jokaisen opettajan tehtävä itse töitä.

Muilta osin minun utopiassani on parasta se, ettei se oikeastaan ole lainkaan mahdoton toteuttaa. Utopia työyhteisöstä, johon vammainen henkilö on tervetullut, on toivottavasti tulevaisuudessa sääntö eikä poikkeus.


 

About the author

Sanni Purhonen is a communications officer of The Threshold Association (Kynnys ry), a cross-disability human rights organization. She also works as a freelancer writer and teacher.

In the Worklife Utopia Coference on 10th of Nov., 2021, dedicated to discussing the matters of diversity, equity, and inclusion among employees, Sanni has participated as a panelist.

Recent Posts

See All

School principals play a crucial role in the successful performance and development of schools. The role of principals is particularly emphasised in countries – such as Finland – where the decentralis